Big Brotherista tutuksi tullut Niko Saarinen kertoo blogissaan, kuinka hän ei ole ikinä joutunut suorittamaan asevelvollisuutta.

Niko Saarinen kirjoittaa blogissaan rankasta nuoruudestaan.
Niko Saarinen kirjoittaa blogissaan rankasta nuoruudestaan. (MATTI MATIKAINEN)

BB-Niko muistelee blogikirjoituksessaan vuosien takaista pelottavaa kokemusta, kun poliisit tulivat hakemaan tätä kotiovelta armeijan kutsuntoihin.

Nikon kertomuksen mukaan kutsuntakirjeet eivät olleet ikinä saavuttaneet häntä, ja sitten eräänä aamuna puhelin soi.

- Toisessa päässä on poliisi. Poliisi kysyi ystävällisesti, että mitä suunnitelmia minulla on tälle päivälle. Olin aivan hämilläni ja keksin nopean hätävalheen, että minulla oli tarkoitus mennä töihin. Poliisi totesi kylmän viileästi, että heillä olisi parempi ehdotus, ja että olenko kotona, Niko kirjoittaa.

Ei mennyt montaa minuuttia, kun ovikello soi ja kaksi poliisia seisoi oven takana.

- He kertoivat kutsunnoista, jotka olivat muutamaa tuntia aikaisemmin alkaneet Nurmijärvellä, ja jonne en koskaan ollut saapunut. Koitin selittää tilannetta heille, mutta aivan turhaan. Eiväthän he minua uskoneet. Siinä he sitten seisoivat huoneessani ja katsoivat, kun pukeuduin. Muutaman minuutin kuluttua olimme matkalla Nurmijärvelle. Istuin pakun takapenkillä kuin pahamainen rikollinen. Käsirautoja minulle ei sentään laitettu.

Lopulta Niko määrättiin armeijaan, jota hän ei kuitenkaan ole omien sanojensa mukaan ikinä suorittanut. Niko kyllä matkusti Kouvolaan armeijaan asti, mutta ilmoittikin siellä, että haluaa sittenkin siviilipalvelukseen.

- Kun sitten tuli se päivä, että minulla olisi pitänyt alkaa siviilipalvelus, olin yhtä kauhuissani, Niko kirjoittaa.


- Sen jälkeen en enää koskaan saanut ainuttakaan kirjettä kummastakaan paikasta ja minut unohdettiin, Niko paljastaa blogissaan.Siviilipalveluksen alkamispäivänä Niko kertoo soittaneensa keskukseen ja ilmoittaneensa, että haluaakin sittenkin takaisin armeijaan. Kun uusi armeijaan menopäivä koitti, Niko kertoo jälleen ilmoittaneensa, että siviilipalvelus on sittenkin hänen juttunsa.

Voit lukea Nikon blogikirjoituksen täältä.