Isac Elliot ja Fredrik Lundén ovat isä ja poika, manageri ja poptähti sekä välillä myös opettaja ja oppilas.

Kun Isac Elliot, 12, lähtee kävelemään kaveriporukan kanssa koulupäivän jälkeen kotiin, Isacin isä Frerik "Fredi"Lundén, 35, seuraa poikansa kotimatkaa internetin kautta. Ensimmäiset fanit parveilevat koulun edustalla. Pitkin kotimatkaa Isac tallentuu häntä seuraavien tyttöjen kännykkäkameroilla ja sitä kautta Twitteriin ja Instagramiin.

Vielä tämän vuoden alussa Isac sai kulkea koulumatkansa rauhassa. Juuri kukaan ei ollut kuullut pojasta nimeltä Isac Elliot. New way home -hitti on tehnyt Isacista puolessa vuodessa Suomen kansainvälisesti menestyneimmän teinitähden ja Isacin erityisopettajana työskentelevästä isästä tämän managerin.

Isac ja Fredi kertovat tänään ilmestyneessä Apu-lehdessä, millaisiin ennakkoluuloihin teinipopparin uraa tukevat vanhemmat ovat törmänneet.

- Tuntuu oudolta, että jos nuori on hyvä urheilija, häntä pönkitetään ja kannustetaan. Jos taas nuori on hyvä musiikissa, niin saman tien ollaan riistämässä jotakin, Fredi sanoo.

http://www.apu.fi/